Herätetään Saariston kasvatti eloon sosiaalisessa mediassa
Brändiuudistuksen ja tätä seuranneen relanseerauksen jälkeen Taffelin tuoteperheeseen kuuluva Kartanon perunalastut halusi herättää uudistuneen Saariston kasvatti -konseptin eloon myös sosiaalisessa mediassa. Olemassa olevaa sosiaalisen median presenssiä ei ollut olemassa, joten pääsimme luomaan strategian ja toteutuksen alusta alkaen.
Saariston kasvatille tuli rakentaa ympärivuotinen sosiaalisen median presenssi, jossa hero-tason Saariston kasvatti -konsepti jalkautetaan onnistuneesti Instagramiin ja Facebookiin. Samalla sosiaalista mediaa haluttiin hyödyntää brändimielikuvan vahvistamiseen sekä fanijoukon aktivoimiseen relanseerauksen jälkeen. Resursseja jatkuvaan sisällöntuotantoon autenttisissa saaristo-olosuhteissa ei ollut. Siksi oma haasteensa oli luoda sisältöä, joka pysyy aitona ja uskottavana vallitsevalle konseptille ympäri vuoden.
Osallistavat sisältökonseptit, jotka vahvistavat brändimielikuvaa saariston kasvateista
Kukaan ei seuraa pelkkiä perunalastuja. Siksi pelkän tuotepainotteisen sisällön sijaan lähdimme liikkeelle saaristolaiselämään liittyvistä asioista ja ilmiöistä, joiden inspiroimina syntyi sisältökonsepteja, joilla voitiin saumattomasti tukea haluttua brändimielikuvaa saariston kasvateista.
Suunnittelun keskiössä oli myös tulevien seuraajien osallistaminen – kaikki konseptit suunniteltiin siten, että niiden avulla voidaan sitouttaa seuraajia esimerkiksi erilaisilla kyselyillä, äänestyksillä, kuluttajalähtöisen sisällön hyödyntämisellä sekä aktiivisella yhteisömanageroinnilla.
Saaristovinkit luovat arvoa seuraajille
Neljä saaristovinkkiä ja pääkonseptiamme olivat 1) Perunankasvatusopas 2) Solmututoriaalit 3) Saaristoreitit ja 4) Suomen majakat.
Nämä konseptit toivat kuluttajille vinkkejä esimerkiksi solmututoriaalien, perunankasvatuksen sekä saaristoreittien muodossa samalla yhteisöä aktivoiden ja brändimielikuvaa vahvistaen. Vinkkien tukena hyödynnettiin käyttäjälähtöistä sisältöä suoraan saaristosta, jonka avulla voitiin vastata haasteeseen ympärivuotisesta presenssistä ja tuoda esiin eri vuodenaikoja aidolla tavalla.
Hero-materiaali, saaristovinkit sekä käyttäjälähtöinen sisältö muodostavat herkullisen yhdistelmän
Kartanon perunalastujen sosiaalisen median presenssi luotiin brändiuudistuksen yhteydessä kuvatun hero-materiaalin, yllä esiteltyjen saaristovinkkien sekä kuluttajalähtöisen #finnisharchipelago -sisällön yhdistelmästä. Konseptit jalkautettiin Instagramissa feedille sekä Instagram Storyyn sekä Facebookiin muodostaen koherentin ja visuaalisesti näyttävän kokonaisuuden.
Saaristolaishenkeä natiivimuodossa ⛵️
Feediin ja tarinoihin suunnitellut saaristovinkkien avulla kasvatettiin perunaa, opeteltiin solmuja, matkailtiin Suomessa sekä tutustuttiin majakoihin. Solmututoriaalit koostuivat 10 eri solmusta – feedissä kuva valmiista solmusta, kun taas storyn puolella kerrottiin solmun vaikeusaste, käyttötarkoituksia ja annettiin step by step -ohjeet solmun tekemiseen. Kesälomien alkaessa esiteltiin saaristoreitit, joilta seuraajat pystyivät ammentamaan inspiraatiota kotimaan matkailuun sekä tarkastamaan saariston parhaat nähtävyydet.
Tämän lisäksi koulutimme ja koukutimme seuraajia tuomalla Suomen historialliset majakat yksi kerrallaan seuraajien ruuduille herättäen muistelmia kohteista. Jokaiseen konseptiin yhdistettiin Storiesin puolella aktivoiva osuus (kyselyt, äänestykset, janat ja triviat), jonka avulla vuoropuhelua, positiivista mielikuvaa ja brändin parissa käytettyä aikaa voitiin entisestään lisätä.
Vaikuttajat mukaan kasvattamaan perunaa 🥔
Perunankasvatukseen valjastettiin mukaan vaikuttajia, joiden avulla saatiin aloittaneelle tilille kaivattua lisänäkyvyyttä. Vaikuttajat kasvattivat perunoita n. kahden kuukauden ajan ja he raportoivat prosessista innokkaana pitkin kasvatuskautta. Sadonkorjuuta odotellessa nautittiin tietenkin perunalastuja. Niin nautittiin myös sadonkorjuun jälkeenkin.
Käyttäjälähtöinen sisältö kunniaan – #Finnisharchipelago
Tiesitkö, että hashtagin #finnisharchipelago alta Instagramissa löytyy yli 40 000 kuluttajien ottamaa maisemakuvaa Suomen saaristosta? Mikäpä olisi parempi tili kuratoimaan tätä sisältöä, kuin Kartanon perunalastujen saaristohenkinen Instagram -tili? Kauniit maisemakuvat tuovat visuaalisuutta, ja toimivat tärkeänä elementtinä kuluttajia osallistavassa strategiassa.
Tulokset
Sosiaalisen median tilit otettiin käyttöön brändiuudistuksen jatkumona ja ne ovat olleet käytössä nyt 8 kuukautta. Kartanon perunalastujen onnistunut sosiaalisen median presenssi on ollut ylläpitämässä brändiuudistuksen myötä 14% kasvanutta myyntiä.
8 kuukauden aikana olemme tavoittaneet yli 650 000 kohderyhmään kuuluvaa kuluttajaa, sekä nauttineet Instagramissa orgaanisesta 14,4% sitoutumisprosentista.
Instagam- ja Facebook-kanavien fanikunnan kasvuvauhti on molemmilla tasaista n. 14,5% kuukaudessa. Kommentteja tilit kerryttivät yhteensä n. 68 000.